Heipä hei pitkästä aikaa! Katsoin tuossa että viimeksi olen aika tarkalleen vuosi sitten kirjoittanut blogiin ja aiheena oli cruisailun loppurutistuksen muistilista. Paino oli mennyt ryminällä alas ja olin tosi lähellä tavoitetta. Mutta kuinkas sitten kävikään? Johan tästä kirjoituksen sävystä voi arvata, että ryminällä alas meni siitä lähtien jokin muu kuin paino. Nimittäin motivaatio ja laihdutusinto. Tuntui että olin ollut Dukanilla ikuisuuden. Mielitekoja ei ihan hirvesti ollut, kunnes oli poikaystävän synttärit ja ostettiin hänelle kakku. Ajattelin että no, pidän ihan vain yhden vapaapäivän Dukanista ja maistan kakkua. Yksi vapaapäivä venyi muutamaan, mutta pääsin kuitenkin takaisin ruotuun. Siitä alkaen oli kuitenkin TODELLA vaikeaa olla Dukanilla. Pudotettavaa oli vain muutamia kiloja, mutta ne eivät meinanneet lähteä sitten millään.
Mitä tästä opin?
Haluan ehdottomasti kaikkien Dukaanien (ihana sana jota joku käytti facebook-ryhmässämme Dukanilaisista!) harkitsevan seuraavaa: Kun olet pudottanut kohtalaisen tai huomattavan määrän painoa Dukanilla ja viimeiset kilot tavoitteeseen ovat tiukassa, siirry seuraavaan vaiheeseen äläkä väkisin jatka cruisailua! Jos olisin tuon itse tajunnut, olisin ehkä paremmassa tilanteessa juuri nyt.
Missäkö tilanteessa nyt sitten olen? Vuoden aikana paino alkoi pikkuhiljaa hivuttautua takaisin. Viime joulun kinkamilla Dukan jäi oikeastaan kokonaan pois ja syöminen meni taas aivan mahdottomaksi. Yritin aina välillä syödä terveellisesti, mutta paino kipusi kilo kerrallaan ylöspäin. En saanut kesätöitä, joten vietin kesän laiskotellen ja en muka huomannut painonnousua, sillä viihdyin lähinnä löysissä kotivaatteissa. Syksyllä oli edessä muutto ja koulun alku ja huomasin etten mahdu housuihini. Eihän se nyt mikään ihme ollut, kun kaksin käsin vedin suklaata naamariin, mutta jotenkin sitä oli onnistunut sulkemaan silmänsä siltä mikä oli tapahtunut. Olin silloin tällöin käynyt vaa'alla ja tiesin että painoa oli tullut takaisin ainakin kymmenen kiloa. Viimeisin vaa'alla käynti paljasti sen, että jos tätä menoa jatkan, olen tosi pian takaisin siinä painossa mistä viimeksi Dukanin aloitin. Eli paino on nyt kahdeksankymmenen kinkamilla (lähtöpaino oli 85,6 ja pääsin Dukanilla muistaakseni lähelle 63 kiloa). Takapakkia on siis tullut noin 17 kiloa. Nyt voisin vaipua epätoivoon ja kirota maailmaa, mutta sen sijaan yritän ajatella positiivisesti. Haluan myös kaikkien muiden jojoilijoiden muistavan tämän:
Jos en olisi alunperinkään ollut Dukanilla (tai muulla dieetillä), olisin tällä hetkellä todella paljon lihavampi kuin mitä nyt olen!
Dukanilla olo ei siis todellakaan ole ollut turhaa tai hukkaan heitettyä laihdutusta! Totta kai olisi parempi, etten olisi antanut itseni lihoa takaisin lähelle lähtölukemia, mutta näin jälkikäteen sitä on turha surkutella. Sen sijaan voin yrittää miettiä mikä meni vikaan ja palata Dukanille (jälleen kerran) hieman viisaampana. Tärkein vinkki itselleni ja muille on siis nyt se, että cruisailua ei kannata jatkaa väkisin loputtomiin. Tällä kertaa aion siirtyä vakautusvaiheeseen aiemmin. Monet sanovat painon putoavan vielä vakautusvaiheessakin ja vaikka näin ei olisikaan, on kuitenkin parempi siirtyä eteenpäin kuin kyllästyä ja ottaa tuhdisti takapakkia.
Kaikesta jojoilusta huolimatta uskallan silti väittää, että Dukan on minulle paras keino laihtua. Tiedän että se toimii ja osaan noudattaa sitä. Tuloksia saa nopeasti ja mm. makeanhimo häviää dieetillä ollessa. Nyt minun vain pitää oppia pitämään paino kurissa laihdutusvaiheen jälkeen!
Siitä päästäänkin nykypäivään. Olen siinä 80 kilon maagisessa pisteessä, jolloin itseinho ja sen tuoma motivaatio ylittävät mukavuudenhalun ja mässäilyhimon, joten huomenna aloitan Dukanin alusta. En voi sietää sitä läskimonsteria joka minua katsoo peilistä ja joka vyöryy pitkin koulun käytäviä. Luokkakaverini ovat kaikki ensinnäkin paljon nuorempia kuin minä ja myös laihoja. Olen vuosikurssini ainoa läski. Jo ikäni tekee kavereiden saamisen hankalaksi (olen noin 10 vuotta muita vanhempi), mutta itsevarmuuteni on läskinä nollassa, joten automaattisesti kuvittelen kaikkien välttelevän minua ja rumaa läskiä seuraani. Olen tosi lyhyt, joten 80 kilon paino hilaa painoindeksin merkittävän lihavuuden puolelle eli noin 32:een. Normaalipainossa olisin noin 60 kiloisena, jossa on myöskin tavoitepainoni, mutta tällä kertaa en yritä pusertaa sinne väkisin. Jos viimeiset kilot ovat yhtä tiukassa kuin viimeksi, siirryn vakautusvaiheeseen jossain 65 kilon tienoilla.
En osaa sanoa kuinka usein päivitän blogia, sillä koulussa on aivan mahdoton kiire tällä hetkellä. Ryhmätyötä ja raporttia kasaantuu joka kurssilta niin että illat ja viikonloput menevät heittämällä kouluhommia tehden. Vertaistukea kaipaaville suosittelen lämpimästi facebook-ryhmäämme, jonka löytää hakemalla facebookin hakukentästä nimellä Dukan Suomi. Ryhmä on suljettu, sillä emme halua että laihdutuskeskustelut näkyvät muille facebook-kavereille, mutta kaikki ovat tervetulleita liittymään ryhmään! Kun löydät Dukan Suomi-ryhmän, klikkaat siis vain liittymisnappia ja odotat että liittymispyyntösi hyväksytään.
Kiitos myös kaikille jotka ovat blogitaukoni aikana kommentoineet blogiin! Luen kaikki kommentit vaikken olisikaan aktiivinen blogissa ja arvostan jokaista kommenttia ja kommentoijaa. Tsemppiä kaikille Dukaaneille ja painon kanssa taisteleville ja erityisesti suuri kunnioitus ja hatunnosto niille jotka ovat onnistuneet pitämään kilot poissa!
Tästä se taas lähtee.
