Heippahei! Tulin pitkästä aikaa käymään täällä omassa blogissani, sillä jälleen kerran olen laihdutusaallonharjalla, aloittelemassa tällä kertaa taas Dukan-dieettiä. Viime yritysten jälkeenhän taisin sanoa, että Dukan ei oikein sovi minulle, sillä se rankaisee repsahduksista niin kovalla kädellä, mutta muistan miten helppoa se kuitenkin oli ja kuinka nopeasti sillä sai tuloksia. En varmaan ole vieläkään oppinut mitään, sillä nopeat tulokset houkuttavat edelleen... Tein huvikseni Dukanin virallisilla sivuilla True Weight-kyselyn ja sen mukaan olisin tavoitepainossa 29.10.2013 jos aloitan tänään. Sitten tasailisin heinäkuulle 2014 saakka. Houkuttaa, houkuttaa.
Olin muutaman päivän töissä iltavuorossa ja ehdin siinä vähän istahtaa ja selailla kännykällä nettiä. Löysin Kiloklubista Dukan-keskustelun, joka ei ainakaan laimentanut innostusta, sillä hyvin moni keskustelijoista oli onnistunut Dukanilla laihduttamaan. En sitten tiedä kuinka moni oli kilot pystynyt pitämään poissa, mutta jälleen kerran haluaisin uskoa, että tällä kerralla itse siinä onnistuisin.
Olen suureksi häpeäkseni taas mennyt pykälän ylöspäin kaikkien aikojen maksimipainossani, eli nyt huidellaan jo melkein 90 kilossa. Iik! Tällä menolla ysikymppiset paukkuisivat vähintään vuoden loppuun mennessä ja sitten porskuteltaisiin vääjäämättömästi kohti satasta. En voisi kuvitellakaan painavani sata kiloa. Olen niin lyhyt, että satakiloisena olisin varmaankin yhtä leveä kuin pitkä. Voisin myydä itseni jumppapalloksi kuntosalille, siinähän kuntoilisivat päälläni että boing vaan.
Minulla on nyt pari vapaapäivää, jotka aion käyttää ruokavalion suunnitteluun. Teen muutaman viikko-ohjelman ruokailujen suhteen, jotta voin sitten helposti käydä kaupassa sen kummempia ajattelematta. Olen hirveän huono keksimään mitä söisin ja siksi usein tuleekin syötyä niin huonosti. Muistan myös, että Dukanilla ollessa makeanhimo katosi aika kivasti ja makeahan on suuri kompastuskiveni esim. kaloreja laskeskellessa. Kun "saa" syödä "mitä vaan" ja rajoittaa vain kalorimäärää, menee se aina lopulta siihen, että syön puolet päivän kaloreista makeaa ja sitten on aina nälkä. Onnistuin tosin tuossa alkuvuodesta olemaan totaalilakossa kaiken makean suhteen kuutisen viikkoa, mutta sitten palasin samaan herkutteluun kuin aina ennenkin. Oppisinpa vaikka pitämään karkkipäivän kerran viikossa ja jättämään sen sitten siihen. Ehkäpä tulevaisuudessa, jos - tai siis KUN - pääsen Dukanin viimeiseen vaiheeseen, voisin pitää karkkipäivän proteiinipäivää edeltävänä päivänä. Sen jälkeen olisi aina ryhtiliike ja paluu karkittomuuteen loppuviikoksi. No nyt hyppään kyllä asioiden edelle ja pahasti...
Minusta on jännää, että tässä blogissa vierailee kymmeniä ihmisiä päivässä ja että yhteensä täällä on käynyt jo yli 60 000 ihmistä! Olen lukenut kaikki kommentit, joita olette jättäneet ja kiitän niistä suuresti! Olen pahoillani etten ole niihin vastannut, mutta en ole itsekään täällä pitkään aikaan käynyt. Olen siis kyllä lukenut jokaisen ja varsinkin tsemppausviestit ja omien kokemuksien jakajat ovat ilahduttaneet ja koskettaneetkin. Jos vain voisin, antaisin jokaiselle oman painonsa kanssa taistelevalle taikapavun, jonka avulla paino pysyisi poissa ja saisi huoletta nauttia meidän kaikkien niin rakastamista ruuista, jotka meidät ovat tähän paino-ongelmaan ajaneetkin. Laihduttaminen ja varsinkin kilojen poissa pitäminen kun ovat niin mahdottoman vaikeita asioita! En kuvittele lainkaan, että sitten kun olen laiha, olen automaattisesti onnellinen, mutta tiedän tasan tarkkaan, että oloni on laihana aivan toisesta maailmasta, olenhan sen kokenut aiemminkin. Muistan sen mahtavan tunteen, kun peilistä katsoo kaunis, normaalipainoinen ihminen. Kurvikas silti, mutta omasta mielestään lähes täydellinen (verrattuna nykyiseen). Se ihminen on peittynyt taas läskin alle ja sen aion kaivaa esiin vaikka väkisin.
Oman pääni sisällä olen edelleen normaalipainoinen ja nätti, ja siksi järkytynkin joka kerta kun näen itseni peilistä. Mietin myös usein muita lihavia naisia nähdessäni, että minkälainen hoikempi nainen hänen sisällään asuu ja yrittääkö se pyrkiä ulos yhtä epätoivoissaan kuin omani. Tekisi mieli mennä juttelemaan ja kysyä miten hänen kilonsa ovat vuosien varrella karttuneet ja kuinka monta epäonnistunutta dieettiä hänellä on vyönsä alla (hahhah, kirjaimellisesti). En katso heitä missään nimessä säälien, enemmänkin myötätuntoisesti. Ihan kuin oltaisiin hengenheimolaisia, sillä meistä näkee molemmista ulospäin minkä asian kanssa elämässämme painimme. Onhan toki myös ihmisiä jotka ovat sinut ylipainonsa kanssa, ja se onkin tosi hienoa! Jos en edelleen mieltäisi itseni sisäisesti laihaksi, voisin varmaankin olla yksi heistä. En vain voi mitään sille, että olen mielestäni lihavana ruma, enkä tunne itseäni lainkaan kotoisaksi omassa lihavassa kehossani.
Jaa, tästä tuli taas yksi
näistä kirjoituksista. Näitä on kohta kymmeniä peräkkäin, vaihtelevat vain epätoivoisesta toiveikkaaseen. Tämän kirjoituksen myötä kuitenkin aloitan ruokavalioni suunnittelun ja tulen varmasti kertomaan pian lisää. Pitäkää housuistanne kiinni, täältä tullaan Dukan!
