Kuulumisia

Heipä hei! Ajattelin tulla kertomaan mitä minulle tällä hetkellä kuuluu. Kaikenlaisia elämänmuutoksia on ollut käynnissä viime aikoina. Muuttoa, uutta opiskelupaikkaa, parisuhdekriisejä ja sen sellaista. Enimmilläni painoin tämän vuoden alussa melkein 85 kiloa. Olin kolme-neljä kuukautta laihiksella (laskin kaloreita kalorilaskuri.fi -palvelussa, jota muuten suosittelen lämpimästi, olen käyttänyt sitä kaikkien laihisteni aikana ja se on todella monipuolinen työkalu!) ja paino putosi viitisen kiloa. Söin kuitenkin aika epäterveellisesti, sillä en koskaan ulkomailla asuessani oppinut kunnolla tekemään ruokaa paikallisista tarvikkeista. Nyt olen muuttanut takaisin Suomeen ja heti on kaikki helpompaa. Ennen muuttoa ja sen jälkeen olin yhteensä parisen kuukautta huonoilla teillä syömisen kanssa, mutta viikko sitten otin (taas) itseäni niskasta kiinni ja palasin kalorien laskentaan. Olen myös karkkilakossa, joka tarkoittaa aivan kaikkea karkeista suklaaseen, leivoksiin, sipseihin ja muihin hömpötyksiin. Olen myös jättänyt leivän, pastan ja perunan pois ruokavaliosta, eli jonkinasteista karppausta tässä kai harrastetaan. Yritän syödä kolmen tunnin välein, mutta se ei aina töiden takia onnistu.

Tällä hetkellä on taas tosi hyvä fiilis koko homman suhteen ja paino oli tänään 78,6 kg. Tunnen edelleen itseni siksi muodottomaksi läskikasaksi, josta viime merkinnässä kerroin, mutta nyt näkyy sentään valoa tunnelin päässä. Pääsin sisään ammattikorkeaan, enkä halua aloittaa elo-syyskuun vaihteessa opiskeluja läskimorkkiksissa. Olen myös kesätöissä aika kiireisessä työympäristössä, jossa ei pääse lainkaan istumaan. Vaikka se aluksi (ja vieläkin) tosi raskaalta tuntui, olen huomannut että on siitä apua laihduttamiseen. Toivon, että saisin jossain elämänvaiheessa liikunnan osaksi arkea. Kynnys liikkumiseen on vain niin pirun korkea, että en ole sitten teinivuosien nauttinut siitä tipan vertaa. Eihän se liikkumisen ilo tosin noin vain tupsahda kenenkään elämään, vaan sen eteen pitäisi tehdä töitä. Kesän ajan voin kuitenkin suht hyvillä mielin tyytyä työpäivien tuomaan liikuntaan. Katsellaan sitten opiskelujen alkaessa jos vaikka saisin itseni innostumaan uimisesta, siitä kun olen aina tykännyt. Mutta eihän sinne uimahalliinkaan kehtaa läskivuorena mennä. =P

En tiedä kiinnostaako tämän blogin löytäneitä kuulla laihiksestani säännöllisesti kun se ei enää Dukan-dieettiä ole. Sanon Dukanista jälleen sen, että se toimii aivan uskomattoman hyvin, mutta se vaatii paljon enemmän luonteen lujuutta kuin mitä minulta tällä hetkellä löytyy. Vaatiihan karkkilakkokin herkutteluun tottuneelta paljon, mutta minä huijaan itseäni hedelmillä ja aivan ihanalla uudellä löydölläni, Luonto+ mansikka-omena välipalarahkalla, joka on tosin Dukanille liian hiilaripitoista, mutta sopii erinomaisesti makeutensa ansiosta meikäläisen karkinnälkään. Joka tapauksessa, Dukanilla ollessa paino putoaa ihanan nopeasti, mutta repsahduksien hinta on kova. Jos Dukanilla ei pysy koko sen tarkoitettua kestoa ja kaikkia sen vaiheita, paino tulee aivan takuuvarmasti takaisin korkojen kera. Jos taas onnistuu pääsemään viimeisenkin vaiheen loppuun ja tunnollisesti pitää sen proteiinipäivän kerran viikossa, on luultavasti onnistunut painonhallinnassa loppuelämänsä ajaksi. Itse en enää yksinkertaisesti uskalla aloittaa Dukania, sillä vaikka juuri nyt uskoisin että aion pysyä ruodussa sen loppuun, on minun vain katsottava omaan laihdutushistoriaani ja näen, etten ole koskaan puolta vuotta pidempään onnistunut laihduttamaan. Minulla on usein 3-4 kuukautta onnistunutta laihdutusta, jonka jälkeen saatan olla pari kuukautta pahoilla teillä. Tänä vuonna tuo pari kuukautta ei tuonut kuin kaksi kiloa takaisin, mutta jos olisin ollut Dukanilla ja siitä repsahtanut pariksi kuukaudeksi, olisi painoa tullut takaisin varmasti vähintään kuusi kiloa ja olisin taas lähtökuopissa. Minun pitää siis tyytyä siihen, että paino putoaa hitaammin, mutta repsahdukset eivät tuhoa kaikkea tekemääni työtä.

Voin silloin tällöin tulla tänne kertomaan edistymisestäni (ellen vallan innostu kirjoittamisesta uudestaan ja kirjoita säännöllisesti) ja voisin koittaa ottaa tavoitteekseni kirjoittaa tuohon ylös kahden viimeisenkin Dukan-vaiheen kuvaukset, mutta älkää pidättäkö henkeänne, olen tainnut sen aiemminkin luvata enkä ole saanut aikaiseksi.

Pitkästä aikaa

Mitähän tässä nyt tekisi, kun tästä päivästä lähtien olen taas laihiksella, mutta tällä kertaa en kuitenkaan Dukanilla. Blogiakin aion kirjoittaa, mutta onko tyhmää kirjoittaa enää "Dukan-blogiin" jos en Dukanilla ole.. Ehkäpä kirjoittelen joka tapauksessa tänne ja vaikka muutan blogin nimen, katsellaan.

Dukan-dieetti on silti mielestäni todella toimiva ja hyvä. Kiloja lähtee reippaaseen tahtiin, joka tietysti kasvattaa motivaatiota ensisestään. Minulla vain on niin vaihtelevat ja epäsäännölliset elämäntavat tällä hetkellä opiskelun, rahatilanteen, parisuhteen ja muiden syiden johdosta, että en pysty Dukania jatkamaan. Juuri tuon elämäntilanteen epäsäännöllisyyden takia pelkään, että vaikka kiloja onnistuisinkin karistamaan, tulisivat ne bumerangina takaisin heti kun vähän lipsahtaa ja repsahtaa. Se nimittäin on sanottava, että koskaan eivät kilot ole tulleet takaisin yhtä nopeasti (korkojen kanssa) kuin Dukanin jälkeen. Vaikka söin aluksi suht normaalisti, kiloja kertyi ennätystahtiin, ja siitä sitten mentiin taas ihan mahdottomille raiteille.

Isäni tuli jouluksi meidän suunnille kyläilemään ja huomasin kyllä että hän joutui oikein taistelemaan itsensä kanssa, ettei olisi "pilannut" joulua kommentoimalla rankasti painoani. Yleensä kommenttia on tullut niin isältä kuin äidiltäkin heti kun painoa on vähän kertynyt, ja patistusta liikuntaan ja terveelliseen syömiseen kuulee joka kerta kun jutellaan. Nyt oli varmaan niin toivottoman näköinen tilanne, ettei edes uskaltanut kommentoida.

On todella vaikeaa aina aloittaa laihis, elämäntapamuutos, dieetti, normaali syöminen, tai miksi ikinä sitä haluaa kutsua, sillä en luota itseeni yhtään ja tiedän jo valmiiksi miten helposti kaikki se laihtumiseen käytetty työ menee hukkaan ihan tosi lyhyessä ajassa jos repsahdus tapahtuu. Painoin puolitoista vuotta sitten noin 65 kiloa. Nyt painan (en meinaa kehdata sanoa!) melkein 20 kiloa enemmän. Miten voi pieni ihminen lihoa 20 kiloa puolessatoista vuodessa? Itkettää ja masentaa ja mielessä pyörii että miksi miksi miksi annoin sen tapahtua! Kaikki näytti jo niin hyvältä silloin, olin tosi tyytyväinen itseeni ja olemukseeni ja vannoin etten anna kilojen tulla takaisin. Miten ihmeessä voin siis nyt olla kaikkien aikojen ennätyspainossa? Painoindeksini on kohta yli 35, eli VAIKEA LIHAVUUS!! En minä ole vaikeasti lihava, en voi olla! Ja miksi edes kannattaa käydä taas läpi kaikki se tuska ja vaiva mitä laihduttamiseen sisältyy, kun luultavasti lihon sen kumminkin takaisin.

En taas yhtään tiedä mitä tehdä. Mistä voin saada apua? Omassa mielessäni olen (tai minun pitäisi olla) kiva ja kurvikas tyttö, mutta ulkonäköni on tällä hetkellä jotain ihan muuta. Muodoton kasa läskiä.

Olen kuitenkin päättänyt alkaa taas laskea kaloreita ja vähentää hiilareita. Liikuntaakin yritän jossain vaiheessa ottaa mukaan kuvioihin. Sekin pitää aloittaa ihan nollasta, sillä olen aivan jumalattoman rapakunnossa. En vain jotenkaan uskalla yhtään toivoa tai luottaa että tälläkään kertaa onnistuisin. Olen epätoivoinen.